Facebookissa on ollut jo infoa, että Violalle viime viikolla varmentui hoitopaikka perhepäivähoitajalle, koska kaikki päiväkodit ovat täynnä. Ensin hain alunperin päiväkotiin, mutta tänään kun Violan tuleva hoitaja kävi meillä ja kertoi vähän miten heillä toimitaan ja näin tajusin että Violalle on kyllä parempi perhepäivähoito kuin päiväkoti.
Viola on siellä ainut pieni, kolme muuta lasta ovat jo kolme vuotiaita. Eli Viola saa paljon syliä. :) Onneksi Viola on sosiaalinen tapaus, leikkii muiden lasten kanssa ja on kova höpöttelemään. Vähän Viola tänään vierasti hoitajaansa, mutta myöhemmin kikatteli, jutteli kuin olisi ennenkin ollut tämän naisen kanssa tekemisissä.
Perjantaina meidän olisi Violan kanssa tarkoitus mennä käymään tämän naisen luona tutustumassa paikkoihin ja myös muihin lapsiin. Maanantaina vien Violan sinne muutamaksi tunniksi, tiistiana käydään tekemässä joku hoitosopimus tai vastaava, en nyt muista. Ja keskiviikkona mä menen takaisin koulun penkille ahkerasti opiskelemaan ja toivottavasti myös valmistun! Violalla alkaa myös uusi arki. :) Ihan vähän ehkä jännittää. Mutta mä tiedän, että Viola tulee pärjäämään.
-Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti