tiistai 27. elokuuta 2013

Uusia tuulia!

Anteeksi hiljaisuus, nyt on ollut kaikenlaista, kuten mm. Kelan kanssa tappelua elatustuista ja yhkorotetusta lapsilisästä.

Kuten otsikosta voi päätellä oon astunut askeleen eteenpäin elämässäni. Nimittäin eilen siirsin oman sänkyni olkkariin, joten Viola nukkuu omassa huoneessaan! Jee!

Tosiaan. L päätti muuttaa pois, löysi asunnon 12 km päästä ja sanoi että saan pitää kaikki huonekalut mitä täällä on. Eikun T :n ja äidin kanssa sisustamaan uusiks! :)

Viola yritti leikittää kissoja
Kaiken lisäksi Viola on nyt päättäny alkaa harjoittelemaan ihan kunnolla ilman tukea seisomista ja tänään ollaan jo pieniä hetkiä seisoskeltu ja sitten hoksattu että äitiä vasten on hyvä kaatua. Myös K :n mitalit ovat kivoja ja neki on kiva repiä alas! Kissojakin on alettu leikittää, kissat ei vaan ymmärrä että kyseessä on vauva. Pari kertaa on istuttukin kissojen juoma-astian päälle, reppana. :(

Tätin mitalit ovat parhaita!


Me ollaan nyt oltu ihan hirveesti ulkona kun on ollut tosi kivoja kelejä. Aurinko on paistanut ja on ollut ihan lämmin. Käytiin pitkästä aikaa kävelemässä yhtä ihanaa kävelytietä mistä mä tykkään tosi paljon ja kävelin siellä paljon ennen Violaa koiran kanssa. :)

Jee! ULOS!


Mä niiiin tykkään tuosta takista ja piposta!
Edelliseen postaukseen kirjottelin kuinka Viola sai paaaljon uusia leluja. Noh, olin ottanut niistä kyllä paaaaljon kuvia, mutta jostain syystä niitä ei löytynyt tietokoneelta vaan kamerasta, vaikka olin iha varmasti siirtänyt ne kamerasta koneelle niin aattelin tähän postaukseen laittaa lisää kuvia hienoista, kivoista leluista.




Meidän Facebook sivusta kannattaa edelleen tykätä, sinne tulee enemmän kaikkea kun en aina kerkeä blogiin kirjotella varsinki nyt kun on koulut alkanu.

-Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti