No, herättiin puoli kahdeksan aikoihin Violan ja K :n kanssa kun äiti soitti. K:lla alkaa koulu sittenkin tänään. Rakas sisko tykkäs hyvää. :) Eikun aamupalalle, vähän leikkimistä ja Viola aamu unille. Tein siinä sitten munakasta kun vauveli nukkui, pakattiin K :lle vähän vaatteita ja sit mun äiti tulikin hakemaan K :n kotiin, kun taksi tulisi häntä sieltä hakemaan.
K käy näkövammaisten koulua Jyväskylässä. Asuu viikot siellä asuntolassa ja viikonlopuksi tulee kotiin.
Sitten mun piti viedä Viola tutustumishoitoon pariksi tunniksi. Viola jäi hoitoon ihan hyvillä mielin. Mä kävin kirpparilla kattoo että löytyykö sieltä mitään ja näin vanhan luokkatoverini jonka kanssa vaihdettiin kuulumisia. Kotia kun pääsin niin siivosin pikaseen ja sit piti jo hakea lapsi hoidosta. Hoitotäti sanoi että Viola ei kertaakaan itkenyt äidin perään, se leikki muiden lasten kanssa ja muut lapset (kaikki 3v) toivat Violalle leluja.
Loppu päivä meniki pienet tirsat ottaessa, syödessä, kylpien ja vähän kiukutellen. Nyt lapsi on tyytyväisesti yöunilla ja mä sain vähän omaa aikaa ja päätin kirjoittaa tällaisen pikapostauksen meidän maanantai päivästä.
Mukavaa oli ja vien mielelläni keskiviikko aamuna Violan hoitoon kun itse menen ahkerasti kouluun opiskelemaan.
Ainiin, blondasin tuossa viime viikolla. Siitä lisää sitten kun saan mun äidiltä kameran, ja Violan talvi sekä syysvaatetuksesta sitten kanssa lisää.
-Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti