It's Our Life: Missä on mun pieni vauva?

Tänä aamuna istuin keittiössä juomassa aamukahvia, kun Viola juoksee olkkarista lempilammas kainalossaan. Katsoin siinä tyttöä ja sitten vasta tajusin: herranjestas, milloin Violasta on kasvanut noin iso tyttö??! Vastahan se oli sellanen konttaava, jokelteleva taaperon alku, joka vasta alkoi harjoittelemaan seisomaan. Nyt se jo melkein juoksee.

Viola kiljahtaen tepastelee takaisin olkkariin Gisella kissan perässä. Hetken päästä se tulee leikkilusikan ja leikkimukin kanssa mun luokse ja alkaa sekoittamaan. Pyysin maistiaisia, mutta Viola vei mukin pois. Sehän leikkii jo isojen tyttöjen leikkejä. Tuijottelin jälleen kauhistuneena. Laitoin Vilmalle viestiä ja kysyin että tuntuuko hänestäkin hänen poikansa Emil isolta pojalta. Vastauksena tuli 'joo! mihin tää aika menee?'. Sitä olen itsekkin miettinyt pitkän aikaa.

Äiti on jo mulle pitkän aikaa hokenut, ettei Viola ole enää vauva, vaan taapero. Mutta ei. Mun lahopäähän ei sellainen mennyt jakeluun vaan Viola on edelleenkin mulle pieni vauva, joka vaan kävelee ja sanoo 'äiti'. Viola osaa jo hienosti syödä itse, ainakin melkein osaa. Kyllä hän lusikalla ottaa ruokaa ja laittaa suuhun. Mutta vielä pitää kyllä harjoitella.

Huomaa selvästi että vähän on syöty myös ite.

Kovasti Violaa on noi kissat alkanut kiinnostaa. Jos joku kolmesta kissasta lepäilee sohvalla, niin Violan on pakko mennä siihen sohvan reunalle kiljumaan ja hakkaamaan sohvaa. Eilen se yritti kiivetä sohvalle, suuttui kun ei päässyt. Mun piti mennä auttaa Violaa ja siinä vaiheessa Carlos kissa, oli hätää kärsimässä ja livahti karkuun.

Käytiin tänään ulkona vähän leikkimässä ja kävelemässä. Harmittaa kun täällä päin ei ole kamalasti lunta, niin ei pääse vielä pulkkailemaan. Harmittaa niin hirveästi. Onneksi ensi viikolla isä tuo meille pulkan, jos silloin olisi lunta riittävästi maassa niin päästäisiin vähän pulkkailemaan, jee! Taitaa äiti enemmän olla pulkkailusta innoissaan kun tytär itse.