Käytiin Violan kanssa perjantaina kiertelemässä kaupoilla. Ostettiin ruokaa meille ja kissoille, sitten suuntasimme Seppälään, josta ostin itselleni eyelinerin (ah, vihdoin. Vanha olikin jo ihan loppu), sen jälkeen päätin että mennään uudelle kirppikselle katsomaan mitä sieltä löytyy. No sieltähän löytyi vaikka mitä. Violalle kolme bodya ja sukkahousut. Itselleni bongasin tosi kivan mekon ja jääkaapin oveen ostin kirjain magneetteja. Ne on ihania. Tällä hetkellä ovessa lukeekin Viola. ;) Nyt tässä samalla saan laitettua teille kuvaa myös niistä shortseista ja hameesta mitkä aikoja sitten ostin Facebookin kirppikseltä. :)
Apua, ensi viikolla pitää jo soittaa V :lle aika 8kk neuvolaan. Ensi viikolla on myös juhannus! Ei mitään tietoa että mitä me tehdään. Perheen kesken ollaan kyllä, mutta käydäänkö me esimerkiksi katsomassa kokkoa jossain päin Äänekoskea, minne nyt kävellen näppärästi pääsee. Noh, siitä kerron sitten juhannuksen jälkeen. Tänään myös selvisi että lähdetään Kuopioon 13.-14.7 mun isän, äitipuolen, nuorimman siskon K:n kanssa ja tottakai Violakin on mukana. T lähtee luultavasti kanssa. Ekaa kertaa se on minulle Violan kanssa olla noin kaukana, vieraassa paikassa koko viikonloppu. V on helppo lapsi, joten uskon että hyvin kaikki sujuu. Maanantaina pitää soitella ja varailla mökkiä meille nuorille, kun seniori porukka nukkuu asuntoautossa, kun kaikki ei mahduta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti