perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kirppistelyä ja harjoittelua

Vihdoin jaksan tehdä postauksen. On ollut edelliset neljä päivään niin kuumia etten tietokoneella ole pahemmin käynyt. Violalle ei ole oikein piltit maistunu tällaisilla helteillä, tarjottu on, mutta ei vaan maistu. Kunpa nää helteet pikkasen edes helpttais. Eihän tämä ole helppoa eläimille eikä vanhuksillekkaa, nimim. meillä asuu kolme kissaa, jotka vaan nukkuu kun ennen leikkivät tosi paljon.

Tänään oon hoidellu asioita, herättiin Violan kanssa puoli yhdeksältä, makselin heti aamusta pari laskua ja sen jälkeen suunnattiin mun äidin ja K :n kanssa kaupoille ostaa ruokaa. L lähtee viikonlopuksi Suolahteen ystävänsä luokse niin mä saan viettää laatuaikaa tyttäreni kanssa ihan kahden kun ei se K jaksanutkaan tulla, ainakaan tänään. Ei sitä tiedä vaikka se päättäisi tulla huomenna tänne yöksi.

Kun oltiin käyty ruokakaupoilla, niin L lähti Violan kanssa Suolahteen katsomaan koiria, käymään ystävänsä äidin luona jne. Violalla on ollut tosi jännä päivä ja meni jo nukkumaan kahdeksan aikoihin. Se tietää aamulla aikaista herätystä. Sillä välin kun muut oli Suolahdessa, mä kävin värjäyttämässä ripset ja kulmani, kulmat myös muotoiltiin uudestaan. Minullahan on ennestään tosi vaaleat kulmat ja sanoin kosmetologille että ne on aina ollut ongelma. Ei oo enää, ainakaan hetkeen. Ripsetkin on ihanan mustat. Ah :)

Värjäysten jälkeen suuntasimme mun äidin, T :n ja K :n kanssa shoppailee kirppiksille ja JYSKiin. Mä tosin kävin Seppälässä kun odottelin niitä ja ostin itselleni kynnet ja kukkasen hiuksiin (oon aina halunnut sellasen, ja myönnetään, oon ollu vähä kade ku T :llä on sellane, piti itekki saada:)) Keskiviikkona ostin Violalle yhdeltä naiselta Hello Kitty -matkarattaat, joista kerroin jo meidän Facebook -sivuilta. Kirppiksiltä löytyi Violalle välikausi takki, mekkoja, housuja ja haalari. Itelleni en löytäny kirppikseltä mitää, oon aika kriittinen. Lapsille löytyy, pikkutytöille varsinkin. JYSKistä löyty meille sitten huopa, roskis, kylppärimatto ja vessaharja. Ja meni vaan 11 euroa!!! Hyvät alet siis.


baby by ellos 74cm 3e

H&M paita ja mekko yhteensä: 4,5e koko 80cm

Housut: 68cm ja 74cm

Mekko ja tikruhaalari: 80cm ja 74cm

Tekokynnet ja kukka

Matkarattaat 15e

Viola on alkanut harjoittelemaan nousemaan ylös tukea vasten. Konttaa kovaa kyytiä kissojen perässä ja naureskelee kun äiti ja isi vuoron perään juoksee pikkusen perässä kun on menossa joko kissojen hiekkalaatikoille tai syömään kissojen ruokia. Pinnasängyssäkin nousee tosi hienosti polvilleen, pohjakin tosiaan jo ollaan laskettu ettei vaan käy vahinkoja kun onnistui jo mobilessakin roikkumaan.


Yrittää ottaa askelia tädin avustuksella

Säihkysimmu <3

Näin yritetään nousta seisomaan


Psst. Neljä päivää Tampereelle, tää mamma pääsee rentoutuu tyttöjen kesken shoppaillen nyt ainakin. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti