It's Our Life: Minä ja perheeni

Ajattelin kertoa teille vähän tarkemmin itsestäni ja perheestäni. Perhe on minulle kaikki kaikessa, ja toivon että tekin huomaatte sen tämän tekstin myötä.

Synnyin 16.9.1991, olen äitini esikoistytär ja isän toinen tytär. Isällä on ensimmäisestä avioliitosta ennestään yksi lapsi, Niina, hän on syntynyt vuonna 83, joten on huomattavasti minua vanhempi. Hän oli ylpeä tullessaan isosiskoksi ja on vieläkin. Minusta tuli ensimmäistä kertaa isosisko vuonna 93, kun pikkusisko Tarja syntyi. Voi että mä olin ylpeä isosisko. Äiti on kertonut että tykkäsin hoivata Tarjaa tosi kovasti. Tottakai meillä oli myös omat riitamme ja erimielisyydet, mutta myöhemmin ollaan vaan naurettu niille vedet silmissä. Nuorin siskostamme Katja syntyi vuonna 98. Mä olin seitsemän vuotias ja minusta se oli tosi iso juttu kun tuli taas isosisko ja pystyi kunnolla auttamaan äitiä vauvan hoidossa. Katja syntyi näkövammasena ja mä olen niin ylpeä että minulla on Katjan kaltainen sisko.

Olin nuorena vähän erilainen, ainakin aluksi. Olin koulukiusattu ja myös sen takia tosi paljon yksin. Minulla ei ollut kavereita. Mä muistan selvästi kun Tarjalla meni hermot kun olin jatkuvasti kotona yksin ja hän oli kavereidensa kanssa, sosiaalinen kun on. Hän kertoi minulle miten saan ystäviä itselleni ja miten musta tulee sosiaalisempi. Otin neuvosta vaarin ja kävin pari kertaa Tarjan kanssa ulkona kun hän tapasi ystäviään. Siitä lähtien mulla on ollut tosi paljon ystäviä. Mä en tiedä oikeastikkaa mitä mä tekisin ilman Tarjaa. Me ollaan kerran Tarjan kanssa riidelty niin, vähän ennen kuin hän pääsi ripille, että ei ees siedetty toistemme naamoja ollenkaa. Myöhemmin molemmat itku kurkussa pyytää toisiltamme anteeksi ja sen koommin ei olla riidelty, mitä nyt on tottakai niitä sisarusten välisiä erimielisyyksiä. Mun sisko on mulle ihan korvaamaton. Mä en voi kertoa edes miltä tuntuis jos Tarjaa ei olis. Tarjalle mä pystyn kertomaan kaiken, Tarja kuuntelee, auttaa, ei tuomitse. Tarja voi kertoa mulle myös ihan kaiken, ja Tarja tietää sen. Mä rakastan sitä tyttöä.

Asuttiin melkein vuoden ajan yhdessä, sinä aikana kun odotin Violaa.

Kuten jo kerroin, perheeni on minulle kaikki kaikessa. Perheeseeni kuuluu tosiaan isä, hänen vaimonsa, äiti ja hänen miehensä, ja kolme siskoa. Plus sitten tottakai kolme koiraa ja viisi kissaa. (Kyllä, lasken kaikki meidän perheeseen kuuluvat eläimet.) Äidilläni on kaksi koiraa (saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira malinois) ja isälläni yksi (sekarotuinen). Minulla, Niinalla ja Tarjalla on kissoja. Minulla kolme kissaa, Tarjalla ja Niinalla molemmila yhet.

Kaikki siskot ja perheenjäsenet ovat minulle tosi tärkeitä. Jokainen sisaruksistani ovat jostain syystä olleet yön tai pari sairaalassa ja mä olen ollut ensimmäisenä tapaamassa ja ollut tukena. Jos jollakulla on ollut huolia niin olen kuunnellut ja yrittänyt auttaa. Yritän myös parhaani mukaan tukea ja olla läsnä heille tärkeissä jutuissa. Minä ja Tarja aikalailla tykätään samoista asioista, tykätään juhlia ja reissata, Violan syntymän myötä tottakai juhlimiset ja reissaamiset ovat jääneet väliin, mutta on se sen arvoistakin. Katja tykkää animesta ja kaikesta japanilaisesta, niin mä yritän päästä Katjan mukaa mm. Animecon tapahtumiin, koska tiedän että Katja tykkää niistä niin paljon ja haluan nähdä Katjan olevan onnellinen.

Äidin kanssa meillä on aina ollut tosi läheiset välit. Äiti on aina sanonut että hänellä on aina puhelin auki ja saa soittaa mihin kellon aikaan tahansa, jos on jokin hätänä. Äiti on yömyöhään hakenut kavereiden luona, jos on ollut sydänsuruja niin äiti on kuunnellut, äidin luo on aina voinut mennä, äiti ei ole koskaan tuominnut ja hän on aina ollut tukena. Moni on ihmetellyt kun olin teini-iässä että miten mulla on noin läheiset välit äitiini ja Tarjaan, moni oli aika kateellinenki siitä. Mä en edes itsekkään tiedä miten mulla ja äidillä on noin läheiset välit, mutta ehkä se johtuu siitä ettei äiti ole koskaan huutanut minulle, ei ole tuominnut eikä ole ollut ankara. Me riidelläänki tosi harvoin, tuskinpa koskaan.

Kuten aiemmin kerroin, minusta tuli tässä kuussa yksinhuoltaja kun mies päätti että muuttaa pois, ihan yhtäkkiä vaan. No, minulla on ollut rankkaa, siis tosi rankkaa. Äiti, Katja ja Tarja ovat olleet tän kuluneen kuun aika maailman suurin apu. Kun olimme Katjan kanssa viikonlopun Kuopiossa niin isä ja hänen vaimonsa tykkäsivät kovasti olla Violan kanssa ja nyt ensi viikolla mennää heidän luokse viikonlopuksi. Näemme samalla Violan pikku serkkua (toivottavasti).

Perheeni on minulle rakkainta koko maailmassa. Mä rakastan heitä ja he rakastavat minua. En tiedä mitä tekisin ellei minulla olisi noin ihania vanhempia ja sisaruksia.

Tähän loppuun kuvia sitten minusta vuosien varrelta.