Resident Evil: Retribution

Toissa iltana puhuttiin Larin kanssa, jos katsottais vaikka elokuva. Mä päätin viimeks elokuvan (Magic Mike, hyvä elokuva mies strippareista. Suosittelen. ;)) niin Lari halus päättää nyt. No, hän tietää etten pidä kidutuselokuvista, koska mun mielestä ne on tosi ällöttäviä ja sadistisia, joten Lari kysyi että miten ois toi resident evil. Kävin tsekkaamassa tietokoneelta että oliko se se uusin, jonka halusin nähdä, koska minun mielestäni nämä kyseiset elokuvat on hyviä vaikken pahemmin zombimättö kuvista pidäkkään.

Kun elokuva alkoi, niin mua heti alkoi ahistaa. Se oli tyylii mun painajaisista. Koko elokuvan aikana olin tosi ahistunut. Ennen mua ei ahistanut, muutakuin ensimmäisessä elokuvassa hissi kohtaus, jossa naisen pää jää hissin ovien väliin ja loppupeleissä menee poikki. Hyi yäk!! Taas niin kuin mun painajaisista.

Ei siihen minun ahistukseen löytynyt muu selitys kuin hormonit. Raskaana ollessani mä en pystynyt katsomaan mitään muita elokuvia kuin toiminta, draama ja komedia. Ei mitään toivettakaan mistää kauhuelokuvista tai jännäreistä. Ennen tosiaan rakastin kauhuelokuvia ja jännäreitä, trillereistä puhumattakaa. Noh, eiköhä ku nää hormonit joskus asettuu nii pystyn ehkä katsomaan muitaki elokuvia ku draamahömppäälässynlää elokuvia. :)